23. huhtikuuta 2007

Metakognitio

Kessun koira Otto on jo pitkään ollut itsestään tietoinen olio (Masi 4/1998).

Metakognitio on tietoisuutta omista tai muiden ihmisten kognitiivisista toiminnoista, ajattelusta, oppimisesta tai tietämisestä, kertoo Wikipedia (kursivointi minun).

Viime aikoina on kuitenkin tutkijoiden mieleen alkanut hiipiä epäilys, että sanan ihminen voisi jättää käsitteen määrittelystä pois. Newsweekin artikkelissa Know Thyself—Man, Rat or Bot metakognition käsitettä ollaan laajentamassa myös koneälyn puolelle...

Ongelmanratkaisussa pitää käyttää metakognitiivisia taitoja, ongelma pitää osata hahmottaa ja jakaa osasiksi sekä lopulta laatia sille jonkinlainen ratkaisustrategia. Varikset ja naakat ovat erittäin hyviä ratkaisemaan visaisia ongelmia, joten onko niillä myös ymmärrys omasta itsestään. Ajattelevatko ne ajattelemista?

Ajatteleva eläin on myös eettinen kysymys. Jos se, hän, on tietoinen olento, onko hänen tappamisensa, hyväksikäyttämisensä ja syömisensä oikein?

PS. Käykääpä kurkistamassa uudistunutta Blogispottia, joka alkaa jo olla varsin laadukas viestipainoitteinen blogipalvelu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Hae tästä blogista: