20. huhtikuuta 2009

Rin Tin Tin ja Rusty (1960)

Rin Tin Tin

Rin Tin Tin ja Rusty seikkailivat 1960-luvulla Suomen televisiossa (ks. Wikipedia) ja myös omassa sarjakuvalehdessään. Suosio oli suuri, mutta toki se jaettiin Lassien kanssa!

Rin Tin TinAIIIIEEEE! GRRRRR!

Rin Tin Tin

Sarjakuvalehti näyttää aluksi perustuneen suoraan televisiosarjan jaksoihin. Numerossa 3/1960 ollut tarina "Ilmojen kiitäjät" oli episodi "Cloudbusters". Suomalaisen julkaisun sivun yläreunaan on vahingossa jäänyt englanninkielinen teksti. Myöhemmin, ilmeisesti lisenssin mentyä umpeen, sarjakuvassa siirryttiin Alaskan maisemiin ja Rusty vaihtui eskimopoikaan.

Rin Tin Tin In Full Colors!

2 kommenttia:

  1. Rin Tin Tiniähän ilmestyi myös kirjamuodossa varhaisnuorille suunnatussa Kariston Jep!-sarjassa 60-luvun puolivälissä muutama opus. Samassa sarjassa tuli myös Lassieta ja Texas Rangersia. Entinen työkaveri, Jalosen Kari suomensi muutaman noista kirjoista.

    VastaaPoista
  2. Muistan hyvin nuo lastenkirjat, vaikka en olisi kyllä sarjan nimeä muistanutkaan. Niitä näki pitkään divareissa, vaikka näyttävät hiljalleen hävinneen.

    VastaaPoista

LinkWithin

Hae tästä blogista: