8. maaliskuuta 2010

Pikku Jättiläinen (1952)

Eipä ollut ennen torppaa eikä tupaa, jonka kirjahyllystä ei olisi Raamatun vierestä löytynyt Yrjö Karilaan toimittamaa Pikku Jättiläinen -tietokirjaa. Yhtä paksujakin nuo kaksi kaiken tiedon kirjaa olivat ja kumpainenkin usein komeasti sidottuja.

Pikku Jättiläisen kerhossa oli kymmeniä tuhansia jäseniä! Kerho perustettiin 1937. Vuoden 1952 painoksesta (ks. yllä) löytyy tietoa Pikku Jättiläisen historiasta. Ensimmäinen ilmestymisvuosi oli 1924 ja sivuja vajaa tuhat. Pian sivuluku vakiintui 1600:ksi. Takakannen sisäpuolella oli erillinen isokokoinen laskostettu Suomen kartta. Sen mukana olo kannattaa varmistaa, jos on ostamassa omaa Pikku Jättiläistä antikvariaatista.

Pikku Jättiläinen -kerhon merkissä oli kuvattuna harteillaan maapalloa kannatteleva Atlas-jättiläinen. Kerhon hopeamerkkivaatimukset käsittivät 25 kysymystä viiden eri oppiaineen alalta (valittavana 13 eri oppiainetta). Se, joka osasi vastata vähintään sataan kysymykseen määrätyistä oppikirjoista, sai emaljoidun hopeamerkin.

Kultamerkkivaatimuksia ei kirjassa kerrottu. Ne sai tilata erikseen Pikku Jättiläisen Kerhon toimistosta, os. Helsinki, Bulevardi 12 WSOY. Mahtoi tuo kultamerkki vastata jo melkein maisterin arvoa...

3 kommenttia:

  1. Löysinpä tuon kirpputorilta ja ostin talteen ihan nostalgiamielessä. Mieleen ovat erityisesti jääneet koko sivun kuvat maanosien eläimistä ja artikkeli mm. kulkureiden salamerkeistä.

    VastaaPoista
  2. Muistaakseni tuossa opuksessa oli myös näppäriä niksejä tyyliin "kengät kuivuvat nopeasti kun niihin laittaa ruumenia". Sitä ei sitten kerrottu että mitä ne semmoiset ovat.

    VastaaPoista
  3. Pikku Jättiläisessä oli pitkä artikkeli myös erilaisista salakirjoitustekniikoista. Niitä raapustelin itse moneen vihkoon poikavuosina.

    VastaaPoista

LinkWithin

Hae tästä blogista: